lauantai 17. syyskuuta 2011

 Nyt on ollut vähän taukoa kirjottamisesta, mutta nyt koitetaan taas vähän aktiivisemmin kirjoitella!
Eli Masalla alkaa ens viikon keskiviikkona toko ja sitä on aluksi kolme viikkoa kaksi kertaa viikossa ja sitten kerran viikossa. Ootan sitä innolla!:)
  Tänään Masa oli mökillä käymässä ja taitaa olla aika viimesiä kertoja kun se sinne tänä vuonna pääse. Muuten ollaan lenkkeilty paljon ja Masa kävelee vaikka kuinka pitkiä matkoja. Ainoa vaan, että jano tulee ja jokaisesta kuralätäköstä pitäisi juoda ellei mulla oo sille vettä mukana. Koirapuistossakin ollaan käyty useaan kertaan. Nyt on tsekattu kaikki Vaasan koirapuistotkin. Palosaaren koirapuistossa ollaan useimmiten, Vaskiluodossa ollaan muutaman kerran käyty ja siellä ei oo isojen ja pienten koirien puolta erikseen ja kaikki koirat on Masaa viis kertaa isompia:D Hyvin se niitten kanssa kuitenkin juttuun tulee. Suvilahden koirapuistossa käytiin pari viikkoa sitten ja siellä oli vaarallinen orava joka heitteli puusta syötyjä käpyjä kaikkien päälle :D Siellä oli kuitenkin myös paljon koiria ja yksi mäyräkoiran pentu jonka kanssa Masa leikki ja oli aivan poikki kun kotiin päästiin. Huomenna sitten kävelemään Öjenin luonto polku Helenan, Masan ja varmaan jonkun Helenan koiran kanssa. Käytiin myös viime sunnuntaina isin, Masan ja mun pikkuveljen kanssa kävelemäässä se.








Masa on nukkunu monena yönä pää mun tyynyllä. Pitää varmaan laittaa sille oma tyyny.. Aamulla kun meen kahdeksaks kouluun sitä ei yhtään huvita nousta ja yleensä se jää vielä nukkumaan kun mä nousen.

~Jenna&Masa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti